Antologiahanke 2009-2010
Mikkelin Kirjoittajat ry on saanut Etelä-Savon Kulttuurirahastolta 3000 euron apurahan antologian taitto-, grafiikka- ja painatuskustannuksia varten. Yhdessä Etelä-Savon taidetoimikunnalta saamamme tekstien työstämiseen ja kouluttamiseen suunnatun 1000 euron apurahan turvin voimme julkaista ensi vuonna upean antologian. Kiitämme rahoittajia!
Nyt tarvitsemme materiaalia, eli tekstejä, joita pääsemme työstämään. Ensimmäinen haku on 30.4.2009 mennessä, ja muutamia lähetyksiä onkin jo tullut. Toivomme lisää osallistujia! Tämä on ainutkertainen tilaisuus saada tekstinsä julkaistuksi yhdistyksen omassa julkaisussa, sillä vastaavaa antologiaa emme tule lähivuosina tekemään.
Antologian löyhäksi teemaksi on sovittu seuraavat: juuret, kohtaamisia, onni. Tekstisi (runo, proosateksti, pakina, kasku, kirjoitelma, essee) olisi siis hyvä liittyä johonkin noista. Teemat ovat tarkoituksella laajoja, jotta kirjoittamiseen pääsee helposti käsiksi.
Kaikki halukkaat jäsenemme pääsevät mukaan antologiaan, mutta toivomme nähtäväksi useaa tekstiä per kirjoittaja, jotta voimme valita parhaiten antologiaan sopivan tekstin. Odotamme myös, että osallistujat ovat valmiita työstämään tekstejään. Yksittäiselläkin tekstillä saa toki lähteä liikenteeseen!
Nyt tekstejään lähettäneet saavat ateljeekritiikkiä ensimmäisinä. Ja kuten aiemmin on ilmoitettu, tämä palaute/ohjaus on jäsenille maksutonta.
Toinen haku tulee olemaan syyskuun loppuun mennessä.
Lähetä tekstisi joko osoitteeseen Anne Leinonen, Kiisterintie 146, 50670 Otava tai sähköpostitse annemleinonen@hotmail.com
Palataan asiaan!
|